torstai 27. joulukuuta 2012

Joulukakku

Resepti on muunnelma englantilaisessa Country Homes & Interiors -lehdessä olleesta Ginger, chocolate & shortbread no-bake cake -kakusta.

7 dl pähkinöitä, rusinoita, taateleita, viikunoita, mulperimarjoja, aprikooseja jne.
1,5 dl kookosöljyä
1,5 dl kaakaovoita
0,75 dl kaakaojauhetta tai Puhdistamon Rakkauspakkausta
0,5 tl ruususuolaa
0,5 dl mantelijauhetta
2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1-2 tl kanelia

Leikkele pähkinät ja kuivatut hedelmät karkeasti palasiksi. Sulata vesihauteessa kookosöljy ja kaakaovoi. Lisää rasvojen joukkoon raastettu inkivääri, jolloin se sekoittuu kakkumassaan paremmin. Sekoita sitten kaikki ainekset keskenään. Kaada seos irtopohjavuokaan tai sopivaan astiaan, jossa on pohjalla leivinpaperi. Anna jähmettyä kylmässä, leikkele palasiksi ja nauti!


lauantai 15. joulukuuta 2012

Letut

Nämä letut sopivat hyvin myös tortilloihin, mutta maistuvat sellaisenaankin.

2 dl kauramaitoa
2 munaa
n. 1 dl täysjyväriisijauhoja
psylliumia
suolaa

Sekoita ainekset ja anna taikinan turvota puolisen tuntia. Paista isoja lettuja voi-kookosöljyseoksessa tai pelkällä kylmäpuristetulla kookosöljyllä jos haluat lettujen olevan täysin maidottomia.

Joulupiparkakut

Yllättävän hyvin sain joulupiparit onnistumaan melkein ilman sokeria ja gluteenittomilla jauhoilla. Taikina oli tosi helppoa leipoa, aika tarttuvaista tosin, mutta jauhojen kanssa onnistui hienosti. Uunissa piparit säilyttivät muotonsa hyvin.

Ainekset:

reilu 1/2 dl taatelisosetta
1/2 dl hunajaa
2 rkl tummaa siirappia
125 g luomuvoita
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta

1 muna

1/4 tl suolaa
1 tl soodaa
3 1/2 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl psylliumia
1 tl ksantaania

Leikkaa taatelit pieniksi paloiksi ja liota vesitilkassa jonkin aikaa. Kaada vesi pois ja soseuta sauvasekoittimella. Paseeraa sose metallisiivilän läpi, jos haluat taikinasta aivan tasaista.

Laita taatelisose, hunaja, siirappi, voi ja mausteet kattilaan ja kiehauta. Jäähdytä seos ja vatkaa kevyesti muna sekaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Itse käytin täysjyväriisijauhoja ja kastanjajauhoja. En muistanut mantelijauhojen olemassaoloa, ja niitä aion laittaa seuraavan kerran.

Laita taikinakattila yöksi jääkaappiin ja leivo seuraavana päivänä. Kannattaa olla tarkkana paistamisen kanssa, koska näissä pienikin kärähtäminen maistuu pahalta. 200 C-astetta n. 5 min.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kanelimantelit


4 dl kuorellisia luomumanteleita
2 rkl öljyä (esim. kylmäpuristettua kookos-, oliivi- tai rypsi-)
3 rkl hunajaa
1 rkl kanelia

Kuumenna öljy ja hunaja pannulla. Lisää mantelit ja kaneli ja paahda muutama minuutti. Kaada mantelit lautaselle, lisää kanelia tarvittaessa. Irrottele mantelit toisistaan niiden jäähdyttyä.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Appelsiinisuklaakakku


Ystäväni oli tehnyt tätä raakakakkua ja sain maistaa sitä. Voimakas maku ja silkkinen koostumus ihastuttivat. Alkuperäinen ohje löytyy netistä nimellä "raaka sacherkakku". Olen hiukan muunnellut ohjetta omaan makuun paremmin sopivaksi.

Pohja:
2 dl mulpereita (tai rusinoita)
2 dl mantelijauhoa
2 tl psylliumia
1/2 tl suolaa
1 tl kanelia
1-2 rkl kookosöljyä

Hienonna mulperit myllyllä tms. ja sekoita kaikki ainekset tasaiseksi seokseksi. Painele murumassa irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte:
3 pienehkön appelsiinin mehu ja kuoret (mielellään luomuappelsiineja)
10 tavallista taatelia tai 6 isoa medjooltaatelia
2 dl raakakaakaojauhetta
1,5 tl vaniljajauhetta
1 rkl hunajaa tai agavesiirappia
2 rkl soijalesitiiniä (ei pakollista)
1 dl kookosöljyä
5 rkl kaakaovoita raastettuna ja sulatettuna
2 rkl lucumaa
2 rkl tocoa
2 rkl carobjauhetta
1 tl kanelia
ripaus suolaa

Pese appelsiinit huolellisesti, raasta kuoret pieneksi höytyväksi ja purista mehut. Aja kuoret ja mehu blenderillä hillomaiseksi massaksi taateleiden kanssa. Tässä vaiheessa kannattaa seosta maistaa, koska se on mielettömän hyvää! Lisää vesihauteessa sulatetut rasvat, hunaja sekä kuivat aineet ja aja seos sileäksi tahnaksi. Kaada suklaamassa pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Voit myös pakastaa kakun, mutta silloin kannattaa ottaa se hyvissä ajoin sulamaan ennen tarjoilua. Maistoin kakkua huoneenlämpöisenä ja se taisi olla silloin parhaimmillaan - ihanan pehmeää ja samettista.


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Suklainen juhlakakku



















Isänpäiväkakusta tuli niin täyttävää, että herkkusuu lapsikin joutui luovuttamaan kesken kaiken, vaikka kovasti olisi tehnyt mieli vielä syödä. Kookoskerman voi korvata ihan vedellä, jos haluaa kakusta edes vähän kevyemmän version. Laitoin tähän tavallista enemmän makeutusta päivänsankarin mieliksi.


Pohja:

2, 5 dl saksanpähkinöitä
1 dl taateleita
0,5 dl rusinoita
2 rkl kaakaojauhetta (raaka)
1 rkl agavesiirappia

Täyte:

2,5 dl cashewpähkinöitä
1 dl kookoskermaa
2 dl kaakaovoita
1 rkl kookosöljyä
1 rkl agavesiirappia
1 rkl hunajaa
3 rkl intiaanisokeria
1 tl steviaa
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl kaakaojauhetta (raaka)

(koristeluun valkosuklaata)

Liota saksanpähkinöitä, taateleita, rusinoita ja cashewpähkinöitä muutama tunti (minulla kaikki taisi liota kuutisen tuntia, muista liottaa ainakin cashewpähkinät erillisessä kupissa, sillä ne tulevat täytteeseen).

Aja pohjan ainekset tasaiseksi massaksi esim. sauvasekoittimella. Laita pienen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja painele taikina pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Tee täyte esim. tehosekoittimella - kaikki ainekset vaan sekaisin tasaiseksi seokseksi. Voit pilkkoa pähkinät erikseen isommaksi rouheeksi, jos haluat jättää kakkuun "sattumia". Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita heiluttelemalla vuokaa. Laita pakkaseen hyytymään ja ota sulamaan n. 1,5 h ennen tarjoilua.


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Mango-vadelma-kookosjäätelö





















Tällainen iltateehetken herkku syntyi heittämällä tehosekoittimeen mitä keittiöstä sattui löytymään. Huh, miten hyvää ja täyttävää. Määrät voi kukin päättää itse oman makunsa mukaan, mutta yhdistelmä ainakin toimii.

Mangoa
Vadelmia
Cashewpähkinöitä
Kookoskermaa
Taateleita


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Punajuuri-mozzarellasalaatti

3 pientä punajuurta
salaattisekoitusta (esim. rucolaa, mizunaa, punajuuren lehtiä, pinaattia) 
1/2 ruukkua basilikaa 
nippu ruohosipulia 
2 palloa mozzarellaa 
2 avokadoa
seesamin- ja kurpitsansiemeniä

Kastike: 

1-2 valkosipulin kynttä 
pari rkl öljyä
loraus valkoista balsamicoa 
sitruunan mehua 
agavesiirappia tai hunajaa 
suolaa

Kuori, viipaloi ja paloittele punajuuret ja keitä kypsiksi. Pilko ja sekoita muut ainekset salaatiksi. Valmista kastike ja sekoita joukkoon.

Punajuuripesto

250 g punajuuria
1/2-3/4 dl oliiviöljyä
1/2 dl parmesaanijuustoa
1/2 dl pinjansiemeniä tai kuorittuja manteleita
1 valkosipulin kynsi
1 tl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
mustapippuria
 

Pese punajuuret ja keitä vedessä kypsiksi. Kuori lämpiminä. Kuori valkosipulin kynsi. Pilko punajuuret. Laita peston ainekset monitoimikoneeseen ja hienonna niin, että rakenne jää hieman karkeaksi. Tarjoa keitettyyn pastaan (gluteenittomia vaihtoehtojakin löytyy, esim. maissi- ja riisispagetteja) sekoitettuna.

Minttusuklaakakku



















Pähkinä on tulossa Mantelille kylään ja silloin pitää olla kakkua! Hiljattain testaamistani raakakakkuresepteistä tämä on ykkönen.



Pohja

1,5 dl manteleita
1 dl pekaanipähkinöitä
1 dl taateleita
0,5 dl kookosöljyä
0,5 dl raakakaakaojauhetta
1 tl aitoa vaniljaa
1/4 tl laadukasta suolaa

Huuhtele pähkinät ja mantelit, liota manteleita 8-12 h ja pekaanipähkinöitä 4-6 h. Laita leivinpaperia irtopohjavuoan pohjalle. Aja pohjan ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi taikinaksi ja levitä se irtopohjavuoan pohjalle sekä sivuille, siisti reunat.

Täyte

2 isoa kypsää avokadoa
1 dl kookosöljyä
1 dl tuoretta minttua
0,5 dl hunajaa tai agave-siirappia
0,5 dl raikasta vettä
2 tl minttuöljyä
1 tl sitruunan mehua

Aja täytteen ainekset tehosekoittimessa pehmeäksi mousseksi ja kaada se irtopohjavuokaan, laita vuoka hetkeksi pakastimeen. Minä arastelin mintun määrän kanssa, mutta totesin, että tähän kakkuun tosiaan sopisi oikein vahva maku.

Kuorrute

1 dl raakakaakaojauhetta
0,5 dl hunajaa tai agave-siirappia
0,5 dl kookosöljyä
2 rkl raikasta vettä

Aja kuorrutteen ainekset tehosekoittimessa tasaisesti yhteen ja kaada se täytteen päälle.
Vie vuoka vähintään tunniksi pakastimeen jähmettymään tai ota se pakastimesta tunti ennen tarjoilua. Irrota kakku vuoasta vielä kun se on jähmeä. Leikkaa kakku paloiksi veteen kastetulla ohuella veitsellä ja koristele palat.

Oma vinkki: Kun kakku on sopivasti jähmettynyt pakastimessa, leikkaa se valmiiksi siivuiksi. Siten ei tarvitse ottaa koko kakkua sulamaan, jos haluat syödä vain yhden palan.

Kakun ohje on täältä: http://rawdessertcollection.com/minttusuklaakakku
Jos haluat tehdä yhtä korkean kakun kuin tuolla alkuperäisen ohjeen kuvassa on, kannattaa täytettä valmistaa ainakin kaksinkertainen annos.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Kookossuklaapalat
















Viimeksi kun tein suklaata, sekoitin lopuksi pieneen määrään suklaamassaa reilusti kookoshiutaleita, pekaanipähkinärouhetta, auringonkukansiemeniä, murperirouhetta ja vähän lisää ruususuolaa. Niistä tuli niin hyviä, että oli tänään pakko tehdä puolikas suklaa-annos pelkästään näitä varten. Tästä massasta voisi hyvin muotoilla "suklaamyslipatukoita". Voisin kuvitella rusinoiden, kaurahiutaleiden ja kaikenlaisten pähkinöiden ja siemenien sopivan näihin hyvin. Suolan lisääminen on olennaista täyteläisen maun saavuttamiseksi.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Tortillat


5 dl maissijauhoja
3 dl muita gluteenittomia jauhoja
2 tl ksantaania
ruususuolaa
0,5 dl öljyä
3 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja vesi, vaivaa tasaiseksi. Kääri kelmuun ja anna olla jääkaapissa noin tunnin. Kauli jauhojen avulla ohuita lettuja ja paista molemmin puolin kuivalla pannulla. Kauli aina yksi ja paista samantien. Peitä valmiit tortillat liinalla, etteivät kovetu. Minä sain tällä ohjeella aikaan pehmeitä ja taipuisia lettusia.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Vadelmajäätelö




















Tein tällaisen muunnelman täällä jo aiemmin julkaistusta "hedelmäisestä jäätelöstä", koska meillä on paljon valmiiksi jäisiä vadelmia. Toco tekee jäätelöön vielä lisää kermamaisuutta ja täyteläisyyttä. Olen alkanut pitää banaaniakin valmiiksi paloiteltuna pakastimessa, jolloin jätskiä voi tehdä aina kun haluaa.

2 banaania
2 dl vadelmia
2 rkl cashewpähkinäjauhetta
2 rkl tocoa
1/2 avocado
2 taatelia
ripaus vaniljajauhetta

Pakasta banaanit paloiteltuina ja anna sulaa n. 10 minuuttia ennen sekoitusta. Muussaa kaikki ainekset mahdollisimman sileäksi massaksi. Monitoimikoneella tämä onnistuu varmaan parhaiten, mutta minä olen tehnyt sen sauvasekoittimella. Nauti niin paljon kuin jaksat ja pakasta loput annoksina. Pakastimesta ottaessasi, anna jäätelön pehmetä kymmenisen minuuttia ennen nautiskelua. Suklaakastike sopii tämänkin kanssa hyvin.

Tattaricrackerit


















Tämän gluteenittoman suolaisten keksien ohjeen tulin kehittäneeksi eräiden illanistujaisten alla. Mainioita makupaloja juustojen ja rypäleiden kanssa nautiskeltavaksi!


2,5 dl tattarihiutaleita
1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (tummaa) tai muita gluteenittomia jauhoja
n. 1/2 tl ruususuolaa
2 dl maitoa (varmasti myös vesi toimii)
50 g voisulaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito ja voisula ja sekoita. Anna taikinan kovettua hetki jääkaapissa. Kauli taikina leivinpaperilla ohueksi levyksi. Vedä levy taikinapyörällä haluamasi kokoisiksi kekseiksi ja pistele paloihin reikiä haarukalla. Voit ripotella vielä pinnalle ruususuolaa.

Paista 225 asteessa n. 15 min sopivan ruskeiksi. Keksien on tarkoitus olla rapeita - liian vähän aikaa paistettuna ne jäävät pehmeiksi.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Sokerittomat piparit (lapsille)



















Sain kehiteltyä vihdoinkin taikinan, jota voi kaulita ja joka myös pitää muotonsa uunissa. Kaipasin tällaista reseptiä lähinnä siksi, että matkustelemme paljon lapsen kanssa ja on tullut tavaksi ostaa kalliita sokerittomia luomukeksejä. Näiden ainekset eivät paljoa kustanna ja näitä voi leipoa valmiiksi pakkaseen otettavaksi reissuun herkkuevääksi. Lisäksi muottien avulla leipominen on hauskaa tekemistä yhdessä lapsen kanssa. Testihenkilö oli näihin ihan hulluna - ryömi pöydän alle vielä tarkistamaan josko löytyisi murusia. Valmiiden tuotoksien koostumus on hieman yllättäen pehmeänpuoleinen, mutta se ei näyttänyt haittaavan.


1 luomubanaani
1 dl luomurusinoita ja/tai -taateleita
1 rkl agavesiirappia
pari tippaa vaniljauutetta
1,5 dl jauhoja (esim. tattari, riisi, maissi...) + gluteenittomien jauhojen kanssa 1/2 tl ksantaania
1/2 dl mantelijauhoa
1/2 tl leivinjauhetta
3 rkl kylmäpuristettua öljyä

Tummia, kaakaovivahteisia keksejä halutessasi korvaa pari ruokalusikallista jauhoista kaakaojauheella.

Surraa sauvasekoittimella tms. banaani, rusinat/taatelit, agavesiirappi ja vanilja tasaiseksi soseeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita banaanimassaan. Lisää öljy ja sekoita tasaiseksi. Laita taikina jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi.

Kauli kylmä taikina jauhojen avulla ohueksi ja leikkaa pipareita muoteilla. Paista 175 asteessa noin 10 min, riippuen taikinan paksuudesta.

Kaalisipsit

Olen jäänyt ihan koukkuun näihin ja kokeillut jo erilaisia kaalejakin. Savoijinkaali toimii minun mielestäni makunsa ja koostumuksensa puolesta parhaiten.


Lehtikaalia tai savoijinkaalia
Kylmäpuristettua oliivi-, rypsi- tai kookosöljyä
Ruususuolaa

Irrota kaalinlehdet, huuhtele ja kuivaa ne. Leikkaa paksut ruodit pois ja käytä ne vaikkapa wokkiin, vihersmoothieen tai muuhun ruokaan. Leikkaa lehdet reilun kokoisiksi paloiksi - ne kutistuvat uunissa aika paljon. Laita kaalipalat kulhoon, lorauta päälle tilkka öljyä ja sekoita huolellisesti (käsin). Levitä kaalit vieri viereen uunipannulle leivinpaperin päälle ja ripottele päälle vähän suolaa. Lisää tarvittaessa suolaa vasta paistamisen ja maistamisen jälkeen. Paista n. 180 asteessa (kiertoilmauunissa) niin kauan, että sipsit ovat ruskettuneita ja rapsakoita.

tiistai 21. elokuuta 2012

Supervohvelit ja herukkahillo


















Kaksivuotiaan lapsemme lettuhimon innoittamana kehittelin tällaisen "monta kärpästä yhdellä iskulla" -vohvelireseptin. Hyvin upposi, sekä äidille että tyttärelle. En tullut mitanneeksi taikina-ainesten määriä.


Siemen-pinaattivohvelit

-reilusti erilaisia siemeniä ja/tai valmiita rouheita, kookoshiutaleita
esim. hampun, auringonkukan, seesamin, chia-, pellavan ja kurpitsan siemeniä
-vettä
-munia
-jauhoja (käytin gluteenitonta jauhoseosta, jossa on valmiina nostatusainetta)
(-leivinjauhetta)
-pinaattia
-kylmäpuristettua rypsi- tai  kookosöljyä
-ruususuolaa

Kaada siemenet monitoimikoneeseen ja jauha rouheeksi. Lisää valmisrouheet, kookoshiutaleet ja  reilusti vettä, sekoita vielä koneella tasaiseksi löysäksi massaksi. Kaada sekoitusastiaan ja lisää munat. Lisää vettä sopivassa suhteessa munien määrään nähden. Sekoita joukkoon niin paljon jauhoja, että taikina on sopivan paksua paistettavaksi. Lisää pieneksi silputtu pinaatti, öljy ja reippaanpuoleisesti suolaa. Anna taikinan seisoa ainakin tunti ennen paistamista.


Herukkahillo

1,5 dl punaviinimarjoja (tai mitä tahansa marjoja)
3 kuivattua taatelia
1/2 banaani
vettä

Laita ainekset ja vähän vettä monitoimikoneeseen/blenderiin/käytä sauvasekoitinta tms. Blendaa tasaiseksi ja lisää vettä sopivan koostumuksen aikaansaamiseksi. Sekoita täydellä teholla kuohkeaksi "hilloksi". Seoksesta tulee ihanan väristä.

perjantai 17. elokuuta 2012

Raaka porkkana-pinaattikeitto


















Leivoin Päivin mantelijuustosämpylöitä ja niiden kanssa maistui mainiosti tällainen raakakeitto. Hyvä yhdistelmä tuo lämmin, tuore sämpylä ja kylmä keitto. Yksi suosikkimakuni tällä hetkellä on tuore korianteri, älä jätä sitä pois. P.s. Pinaatissa on proteiinia peräti 49 prosenttia.


2 porkkanaa
pieni pala paprikaa
kourallinen tuoretta pinaattia
1/2 avokado
2 rkl tuoretta mangoa
2 tl soijakastiketta
1 tl sitruunamehua
2 rkl tuoretta korianteria
1,5 dl vettä
ruususuolaa

Kuori ja paloittele porkkanat pieniksi paloiksi. Laita kaikki ainekset blenderiin ja surauta tasaiseksi keitoksi. Syö heti.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mantelijuustosämpylät

Nämä sämpylät ovat meheviä, täyttäviä ja sopivat hyvin esim. hampurilaissämpylöiksi. Taikinan voi myös levittää pellille levyksi ja leikata kypsänä sopivan kokoisiksi leipäsiksi. Hiutaleita ja siemeniä voi vaihtaa ihan oman maun ja keittiön varaston mukaan.


3 munaa
3 rkl turkkilaista jogurttia
2 rkl psylliumia
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl mantelijauhoja
3 rkl tattari- tai hirssihiutaleita
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl pellavan- tai chiasiemeniä
2 tl ksantaania
75 g juustoraastetta (punainen emmental)
vettä
suolaa


Sekoita munat ja jogurtti keskenään. Lisää kuivat aineet ja lopuksi juustoraaste, sekä vettä sen verran, että taikina on kosteaa. Sekoita hyvin ja lisää suolaa oman maun mukaan. Voit lisätä myös haluamiasi yrttejä tai esim. kuivattua nokkosta. Anna turvota 30 min. Pyörittele kostein käsin sämpylöitä ja paista 225 asteessa n.10-15 min.

maanantai 13. elokuuta 2012

Raakasuklaa

Tämä ystäväni kanssa kehittelemä suklaaohje on osittautunut hyvin toimivaksi. Perussuklaamassaan olen lisännyt fiiliksen mukaan erilaisia pähkinöitä, kuivattuja marjoja, kookoshiutaleita jne. 


170 g kaakaovoita
130 g kookosöljyä
n. 2 rkl hunajaa
n. 0,5 tl ruususuolaa
n. 2 tl soijalesitiiniä
1 dl tocoa
1 dl lucumaa
1 dl carobia
1 dl raakakaakaojauhetta
n. 0,5 tl vaniljajauhetta
0,5 dl kaakaonibsejä
cashewpähkinärouhetta
kuivattuja mulpereita rouhittuna


Sulata rasvat vesihauteessa, lisää hunaja hyvin sekoittaen. Lisää keskenään sekoitetut jauheet ja lopuksi karkeammat ainekset, sekä haluamasi lisukkeet. Lusikoi muotteihin ja jäähdytä pakastimessa.

Marinoidut herkkusienet


















Tämä ruokalaji on tapasiltojen kestosuosikki.

500 g (luomu)herkkusieniä 
1 dl persiljaa 
0,5 dl ruohosipulia tai kevätsipulia 
2 rkl hunajaa 
1,5 dl kylmäpuristettua öljyä 
0,5 dl balsamiviinietikkaa 
2 valkosipulin kynttä 
1 tl suolaa 
1 tl rouhittua mustapippuria 

Puhdista ja halkaise herkkusienet. Hienonna persilja, sipuli ja valkosipuli. Sekoita marinadi kaikista aineksista isossa kannellisessa astiassa. Lisää joukkoon herkkusienet ja heiluttele astiaa. Anna maustua muutama tunti.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Sushi


















Yhdistelin tämän ohjeen muutamista aikaisemmin vastaantulleista raakasushiresepteistä ja lopputulos on mainio. Perinteisen valkoisen riisin tilalla käytin auringonkukansiemeniä, avokadoa, seesaminsiemeniä, chiasiemeniä ja täysjyväriisiä. Jos tahdot tehdä täysin raakaa sushia, voit jättää hyvin riisin kokonaan pois. Ainesten määriäkin voi vaihdella miten itse haluaa, mutta tämän ohjeen jujuna on se, että avokado tekee seoksesta tahmaisen, jolloin sushirullat pysyvät hienosti koossa.


2 dl auringonkukansiemeniä
2 tl chiasiemeniä
3 tl seesaminsiemeniä
2 kypsää avokadoa
2 dl täysjyväriisiä

Liota siemeniä muutama tunti. Blendaa ne ja avokado monitoimikoneessa - rakenne saa jäädä riisimäiseksi. Sekoita massaan keitetty ja jäähdytetty riisi. Sen jälkeen vain rullaamaan.

Täytteeksi voi laittaa esimerkiksi:

kurkkua
paprikaa
porkkanaa
ituja
retiisiä
avokadoa
kalaa
rapua

Lisäksi tarvitset:

sushinorilevää
soijakastiketta
wasabitahnaa

Yksityiskohtaisempia ohjeita sushin valmistukseen löytyy helposti netistä.

Gazpacho

Eräänä hikisenä iltapäivänä pyöräytin meille tällaisen kylmän tomaattikeiton. En tiedä, onko ohjeella juuri mitään tekemistä aidon ja oikean gazpachon kanssa, mutta todella makoisaa tämä oli. Ohje löytyi Helsingin Sanomien Ruoka-osiosta ja osoittautui sellaisenaan hyväksi - ainoastaan sokerin korvasin agavesiirapilla. Suosittelen siis noudattamaan reseptiä.


1 punainen paprika
1/2 kurkku
1/2 valkosipulinkynsi
pieni pala chiliä
2 rkl punaviinietikka
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 kg kypsiä tomaatteja
ruususuolaa
mustapippuria
agavesiirappia

Pese ja pilko vihannekset. Laita muut ainekset paitsi tomaatit tehosekoittimeen ja aja sileäksi tahnaksi. Lisää lopuksi tomaatit ja pyöritä hetki suurella teholla. Jos ajat liian kauan, tomaatinkivet menevät rikki ja keitosta tulee kitkerää. Mausta suolalla, siirapilla ja pippurilla. Maku paranee, jos keiton antaa tekeytyä ja jäähtyä kunnolla.

perjantai 10. elokuuta 2012

Helppo mustaherukkapiirakka


















Raakapiirakkaohjeet tapaavat olla usein melko monimutkaisen tuntuisia, joten tässä simppelimpi herkku. Mustaherukoiden tilalle voi varmasti laittaa mitä tahansa marjoja, mutta niiden voimakas maku kyllä sopii tähän. Käytä mahdollisuuksien mukaan luomuraaka-aineita.


1,5 dl kuorittuja manteleita
1 rkl kuorittuja auringonkukan siemeniä
1 rkl kuorittuja seesaminsiemeniä
1 dl taateleita
0,5 dl rusinoita
ruususuolaa
1 banaani
n. 2 dl mustaherukoita tai muita marjoja
1 dl cashewpähkinöitä
n. 0,5 dl kylmäpuristettua kookosöljyä

Voit liottaa manteleita, siemeniä ja cashewpähkinöitä yön yli tai edes muutaman tunnin. Liotus helpottaa niiden sulamista ja parantaa ravintoaineiden imeytymistä. Laita mantelit, rusinat, taatelit ja ripaus suolaa monitoimikoneeseen ja anna sekoittua taikinaksi. Seos voi vaikuttaa kuivalta, mutta tasoittuu helposti lusikalla piirakkavuoan pohjalle.
Blendaa banaani ja 1,5 dl mustaherukoita nestemäiseksi. Lisää cashewit ja nestemäinen kookosöljy (jos se on kovettunut, sulata vesihauteessa) ja jatka blendaamista kunnes massa on sileä.
Vuoraa pieni piirakkavuoka "taikinalla" ja päällystä täytteellä. Koristele marjoilla ja pähkinöillä ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Hedelmäinen jäätelö

1 banaani
1/2 - 1 mango
1/2 avokado

3 kuivattua taatelia
cashewpähkinöitä tai kuorittuja manteleita
turaus sitruunamehua
ripaus vaniljasokeria

Suklaakastike:

kookosöljyä
kaakaojauhetta
kaakaonibsejä

Pakasta banaani ja mango palasina tai sekoita kaikki ainekset monitoimikoneessa tms. ja pakasta seos vasta sen jälkeen. Tee suklaakastikkeesta juoksevaa ja liruttele sitä hieman sulaneen jäätelön päälle (jähmettyy siihen ihaniksi suklaapaloiksi). Mikäli sekoitat ainekset pakastamatta hedelmiä ensin, kannattaa jäätelö pakastaa valmiina pieninä annoksina, koska se jäätyy kivikovaksi ja on todella täyttävää. Ei ikinä uskoisi, ettei tässä ole käytetty mitään makeutusainetta.